Suomi 100

Suomi 100 -essee 

 

3. Lukittu

Muistitko lukita oven? Laitoitkohan oven varmasti kiinni? Voisitko käydä tarkistamassa ihan vain varmuuden vuoksi? Me suomalaiset huolehdimme siitä, että kotimme ja tärkeimmät asiamme ovat turvassa. Usein kotoa lähdettäessä tarkistamme, että jo suljettu ovi on visusti kiinni. Haluamme olla varmoja. Ei siis tunnu yllättävältä ajatella, että mahdollisimman turvallisen ja vaikeasti tiirikoitavan Abloy-lukon toimintaperiaatteen takana on ollut suomalainen Emil Henriksson. Miksi meillä suomalaisilla on tarve paitsi lukita, myös olla lukossa?

Suomalaisuuteen kuuluu se, että sulkeudutaan muulta maailmalta ja omia ajatuksia ei niin helposti jaeta muille. Omista tavaroista pidetään hyvää huolta, vaikka siihen ei olisi niin suurta tarvetta.

Yleisesti ajatellaan, että hiljaisuus ja nöyryys ovat ehtymättömiä luonteenpiirteitä suomalaisissa. Ehkä suurin ongelma onkin se, että muiden on vaikea ymmärtää, mitä ajatuksia suomalaisten päässä oikeasti liikkuu.

Täytyykö olla maailman paras tiirikoija, jotta pääsisi murtautumaan suomalaisten ajatusmaailmaan? Ei, tiirikoiminen ei toimisi. Abloy-lukko on kehitelty kestämään, ja suomalaiset vain lukkiutuvat enemmän, kun joku koettaa päästä liian lähelle. Lukot vaihdetaan, minkä jälkeen tiirikoijan täytyisi aloittaa alusta. Ei siis kannatta yrittää väkisin. Tunkeutuminen ei edes olisi rehellistä. Jos haluaa päästä tutustumaan suomalaisiin, täytyy ymmärtää, että me avaamme sisäisen maailmamme hitaasti ja omilla ehdoillamme, vasta kun tunnemme olomme turvalliseksi. Ehkä sitä kannattaa odottaa.

Suomalaisesta saa luotettavan ystävän, mutta tutustuminen vaatii kärsivällisyyttä.

Täytyisikö meidän suomalaisten sittenkin ryhtyä maailman parhaiksi kahlekuninkaiksi? Se saattaisi kuitenkin herättää liian suurta mielenkiintoa kanssaihmisissä, mitä me emme halua. Olemme nöyriä, pysytellään vaan kahlittuina. Täytyykö tällaisia suomalaisuuden stereotyyppisiä piirteitä vieläkin uskotella? Emmekö jo voisi vähitellen päästää irti? Toisaalta vaatii paljon, että suomalainen uskaltaa aloittaa keskustelun ulkomaalaisen kanssa tai että suomalainen ei yritä lähteä karkuun jotakin kysyttäessä. Kuitenkin, kun joku muu aloittaa keskustelun, suomalainen vähitellen innostuu ja liittyy keskusteluun.

Alun kohmeisuus ei taida johtua vain kylmästä säästä, vaan sisällemme on pinttynyt tietynlainen ajattelun tapa, josta emme halua luopua siksi, että olemme tottuneet siihen. Jos kuitenkin tiedämme, että tulemme jossain vaiheessa keskustelua luopumaan väkisin muovatusta kuorestamme, emmekö voisi tehdä niin jo valmiiksi. Emmekö voisi aloittaa keskustelua ja tutustua muihin ihmisiin, avata lukkoa ennen kuin kaikki muut kyllästyvät etsimään tarkoituksella kätkettyä avainta.

Onko Muumitalo ainoa suomalainen talo, jota ei lukita yöksi? Onhan Tove Janssonin muumimaailma fiktiivinen, mutta silti sen taustalla on ajatus, että turvallisessa ympäristössä ei tarvitse sulkea ovea ja talo on avoin kaikille, jotka sinne haluavat mennä. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, mutta silti huolehdimme siitä, että ovi tulee varmasti lukkoon ja pysyy lukossa. Vara-avainkin annetaan talteen vain henkilölle, johon luotetaan, eikä mökin avaimen paikkaa kynnysmaton alla kerrota kenellekään, sillä asiat halutaan pitää turvassa. Joissain tilanteissa muumimaailman ajattelu kuitenkin näkyy myös suomalaisten kodeissa. Emme me aina laita ovea lukkoon. Kun perhe odottaa jäsentään saapuvaksi, ovi saattaa olla yöllä auki. Juuri sinä yönä kukaan ulkopuolinen ei eksy sisälle, sillä luotetaan lähimmäisyyden voimaan. Suomalaiset siis osaavat kyllä huolehtia ja tukea toisiaan lukottomasti, mutta silti se rajautuu helposti vain sanattomaan toimintaan.

Sanattoman toiminnan piiriin sijoittuu myös kohmeista kehoa lämmittävä saunominen. Suomalaiset pystyvät paljastamaan itsestään jotain, mitä muissa maissa pidetään jopa paheksuttavana tai outona.

Saunassa ihmiset ovat paljaina toisten edessä ilman aseman, arvon tai statuksen rajaamaa voimaa. Vaikka monet lukot sulavat saunassa, sisäisen maailman lukko on kuitenkin suomalaisille suurin ongelma.

Kyllähän me suomalaiset osaamme heittää sanallisen lukon menemään, kun kyseessä on sosiaalinen media. Kun lukee sosiaalisen median keskusteluja, voi vain ihmetellä, missä on tämän lukossa olevan kansan lukko. Sanat virtaavat miten tahtovat ilman minkäänlaista suodatinta ja kukaan ei säästy niiden vahingollisilta ja pysyviltä iskuilta. Tietysti sosiaalinen media tuo globalisaation vaikutuksesta muiden maiden ajattelumalleja paremmin suomalaisten tietoisuuteen ja siten poistaa erilaisia lukkoja. Kuitenkin se, mihin haluamme sosiaalisen median mahdollisuuden käyttää, on sosiaalisuutta mahdollisimman monella tavalla rikkovaa toimintaa.

Toisaalta me suomalaiset osaamme lukkiutua ja takertua tunteisiin. Jäämme surkuttelemaan kohtaloamme ja emme päästä irti lukosta, joka kiskoo meitä ankkurin tavoin pohjaan. En tiedä, olemmeko vain liian laiskoja tekemään muutosta vai olemmeko vain melankolista kansaa, joka mieluummin jää valittamaan kuin etsimään ratkaisuja. Missä on suomalaisille tyypillinen sisukkuus ongelmatilanteissa? Ehkä se on sittenkin kuudes kupillinen aamukahvia, joka antaa meille sisua rämpiä väkisin läpi seuraavasta päivästä inhottavassa ja muuttumattomassa elämässämme.

Meissä suomalaisissa olisi potentiaalia vaikka mihin, eikä sen peittely ole nöyryyttä, vaatimattomuutta tai epäitsekkyyttä. Pikemminkin piilottelu on rohkeuden ja itseluottamuksen puutetta. Suomalaisten tulisi huomioida, että itsevarmuuden ja ylimielisyyden välillä on suuri ero.

Meidän pitäisi oppia hyväksymään ja huomioimaan myös muiden vahvuudet.

Maltaisen aromikas ja suussa viilentävän vaikutuksen aikaan saama kultainen juoma poreilee kielen pinnalla. Tiedät kyllä mitä tarkoitan. Onko meille suomalaisille tuttuakin tutumpi alkoholi ainoa asia, joka poistaa lukon sanojen ympäriltä, ja rajoittuvatko avoimien ovien tilaisuudet vain alkoholin vartioimiin huurteisiin iltoihin? Kun suomalainen pääsee rennompaan tilaan, mahtavat monet toivoa, että lukko ei olisikaan irronnut. Aina niin salaisuuksiaan varjeleva pohjoisen metsämies saattaa alkoholin siivittämä innostua kertomaan asioita, joita ei ole vielä myöntänyt edes itselleen. Lukottoman juoman havittelu suomalaiselta voi aiheuttaa jopa pienen tulivuorenpurkauksen ja suomalaisten rauhallisesta luonteesta ei ole enää tietoakaan. Sanallisten lukkojen lisäksi näyttäisi poistuvan siis kaikki muutkin lukot. Alkoholi onkin yksi asia, joka saa suomalaisen avautumaan. Loppujen lopuksi kyse ei taidakaan olla mausta, tai janosta, vaan keinosta päästä pois hiljaisuuden maailmasta ja todellisuudesta, jossa elämme. Kyse on keinosta päästä eroon lukosta edes hetkeksi.

Jo se, että tavoittelemme alkoholin avulla toisenlaista todellisuutta, kertoo siitä, että meillä on jokin tarve päästä jakamaan syvimpiä syvyyksiämme. On vain harmi, että rohkenemme tehdä sellaisia asioita, joita muulloin emme uskaltaisi, vain tietyssä tilassa. Mikä ajattelutavassamme oikein rajoittaa? Emmekö uskalla kohdata totuutta vai pelkäämmekö itseämme? Olisi jo aika tavoitella muutoksen tilaa ihan pysyvästi ja edullisesti. On aika katsoa sisimpäämme ja miettiä, mikä on se meidän oma lukkomme, vai olemmeko vain kopioineet lukon ympäristöstämme.

Yhä edelleen uskottelemme vanhojen suomalaisten piirteiden pitävän paikkansa. Ehkä haluamme mieltää itsemme juuri niin hienoksi kansaksi kuin mitä stereotypiat antavat ymmärtää, mutta koko ajan, lähes huomaamattamme, sisukkuus muuttuu laiskuudeksi, nöyryys kateellisuudeksi ja rauhallisuus vihaksi ja ahdasmielisyydeksi. Jos tulevaisuuden suomalaisuus näyttää tältä, ehkä sittenkin olisi parempi jäädä kiinni vanhoihin kaavoihin.

Suomalaiset ovat kansaa, joka haluaa varmistaa, että omat asiat ovat turvassa lukkojen takana. Stereotyyppinen ajattelu ei kuitenkaan saa estää meitä avautumasta ja olemasta sellaisia kuin itse olemme. Yksilöiden väliset erot kertovat jo siitä, että me emme ole vain ja ainoastaan hiljaista ja sulkeutunutta kansaa. Suomalaisten isoin lukko onkin se, että toimimme niin kuin aina ennenkin olemme toimineet, ilman että ajattelemme tilannetta itse. Voimme jokainen asenteellamme vaikuttaa, mutta tarvitsemme vielä jonkun sysäyksen, joka kannustaa meitä olemaan avoimempia. On kuitenkin vaikea sanoa, mikä on se asia, joka auttaa meitä eteenpäin, tai kuka on se henkilö, joka lausuu täydet sanat ja murtaa lukon.

Kuva: pixabay.com

Kahveeta pöytään

Herätyskello soi liian aikaisin aamusta, ja on aivan liian pimeä. Hieraisen silmiäni ja sujautan jalkani aamutohveleihini. Tohveleiden pohjan laahustaessa puulattian pintaa pitkin napautan Moccamasterin käyntiin ja katson, kuinka nestemäinen ruskea kulta tippuu tippa tipalta kahvipannuun. Kaadan Muumi-mukini täyteen kahvia ja sekaan hieman maitoa. Otan ensimmäisen hörpyn: ’’Ai että.’’

Kahvinkeitto on monella suomalaisella mielessä heti aamusta, on sitten väsynyt opiskelija tai eläkepäivistä nauttiva vanhus. Miksi? Koska meille on opetettu tapa, josta on ajan mittaa muodostunut addiktio, jopa obsessio: aamulla kahvia, aamupäivällä kahvia, päivällä kahvia, kakun kanssa kahvia, kahvilla kahvia, aina kahvia. Pienestä asti muistan, kun vanhempani kutsuivat vieraita kylään ja pullapitkon kanssa nautittiin muutamat kupilliset Juhla Mokkaa. Ei ollut kertaakaan, kun kävimme kaupassa, että korissa ei olisi ollut paketillista Juhla Mokka -kahvipurua. Suomalaisethan ovat tunnettua kahvikulutuskansaa, ja sioitumme maailman top-listoille kovimmiksi kahvinjuojiksi - saavutus tuokin.

Jos minulle sanottaisiin, että minun täytyisi kasata korillinen suomalaisia asioita, niin korissa Muumi-mukien ja Fazer-suklaiden seassa olisi vähintään yksi Juhla Mokka -paketti. Miksi kahvi on meille suomalaisille kuin elämän eliksiiri? Suomi on kylmä ja erittäin pimeä maa, suorastaan melankolinen suurimman osan ajasta, joten on enemmän kuin suotavaa, jos on jotain, mistä voisi saada edes vähän lisäenergiaa ja lämpöä.

Ei ole tilannetta, jossa kupposellinen kahvia ei olisi kohdallaan. Juhlia juhlittaessa ja maailman uudistuskeskusteluja käytäessä kahvi on aina olennainen osa tilaisuutta. Todennäköisesti Niinistön Saulikin on jakanut yhden tai useamman kahvihetken eri maiden edustajien kanssa, kuten Vladimir Putinin, ja keskustellut leppoisia. Kansa kokoontuu ja linkittyy kahvin kautta erilaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Jos kuitenkaan suomalaiseen tapaan ei mieli keskustella muiden paikalla olevien kanssa, voi turvautua kahvikuppiin ja itsekseen pyöritellä lusikkaa kahvikupissa - mikä pelastus.

Kahvi on suomalaisten kansallisherkku jo monien vuosikymmenten takaa ja tulee säilyttämään asemansa kahvipöydällä vielä monet vuodet tästäkin päivästä eteenpäin. Vaikka itse kahvipapuja ei Suomessa kasvatetakaan, kahvi silti kuuluu perisuomalaisiin perinteisiin ja jokapäiväiseen elämään.

Nostetaan jokainen kahvikuppimme ilmaan Suomen 100-vuotisvuoden kunniaksi.

Vilma Pesonen